Mielipide
Selaillessa feissaria, kirjaa, naamasivuja; miksi ikinä facebookia nimitetäänkään, saa selville mitä ihmiset puuhailevat. He tekevät päivityksiä joissa ilmaisevat, joskus mitä parhaimmalla sanavalinnalla mitä on tapahtunut tai sattunut heille lähiaikoina. Hauskimmista päivityksistä voi heittää vitsiä vielä pitkään.
Kaikki päivitykset eivät kuitenkaan hivele silmää. Näistä päällimmäisimpänä on silmään osunut tyttökaverien menkka-päivitykset. 'Ne on täällä taas' ja 'saipa sitä tälle kyrpiintymiselle vielä syynkin' -päivitykset jakavat tietoa jota kanssaihminen ei halua välttämättä tietää.
Nykypäivänä omista asioista puhuminen on normaalia, salailua ei enää harrasteta niin kuin ennen jolloin isoäidiltäkin kiellettiin seksivalistus. Mutta missä välissä on sitten aika hillitä kieltään.
Naistenilloissa puhutaan läpi ensimmäiset seksikokemukset, miesten pokeri-illassa keskustellaan kiivaasti eilisestä pelistä, aina voi kuitenkin väärä asia hypätä sammakkona ulos.
Nämä naiset jotka ilmoittavat kuukautiskiertonsa tolasta saavat minut miettimään, onko kyseessä hurvittelu. Uskallus sanoa jotain, mikä ei istukkaan yleisen käyttäytymisen malliin.
Tabu, joka rikotaan.
Tämä sukupolvi kuten aina edellinen ja sitä edellinen on rikkonut roimasti edellisen sukupolven eliniän laatimia ja noudattamia tabuja, onko nyt tullut aika rikkoa tämä naisten ja miesten sukupuoliroolien välinen eroavaisuus, toisin sanoen, paljastaa se miehillekkin mitä naisen elämään kuuluu.
Olen itse rikkonut monta tabua elämäni aikana, aivan varmasti.
Minussa kuitenkin asuu vanhoillinen puoli jonka mielestä kaikella on rajansa.
Se tieto, mitä joku vuotaa (tai jonkun alapää vuotaa) ei tarvi kaikkien muidenkin ilmiantaa.
Jokaisella naisella on kuukautiskierto, menkat, puolukkapäivät (poikkeustapauksia lukuunottamatta)
ja jokainen tietää sen. Ellei ole mennyt luikkimaan pois vääriltä ala- ja yläasteen tunneilta joina tärkein opetus annetaan.
Keskustelin asiasta parin ystäväni kanssa ja tämä naisten tapa ei saanut hyväksyntäänsä.
Neidit, pöksyt ja facebook eri lokeroihin kiitos!
Eiväthän miehetkään paljasta pituuksiaan - ne saa nähdä sitten ajallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti