26. helmikuuta 2011
21. helmikuuta 2011
Ne Luupäät
Sarjakuvaa lapsuudestani, jota juutuin hetkeksi, pieneksi lukemaan tänään kesken kirjoituksiin lukemisen.
Neuropsykologia jäi hetkeksi nostalgialle toiseksi.

Neuropsykologia jäi hetkeksi nostalgialle toiseksi.

Luupäät on Jeff Smithin käsikirjoittama ja piirtämä, kolmeen trilogiaan jaettu laaja sarjakuvateos. Sarjan on julkaissut suomeksi kokonaisuudessaan vuosina 1994–2004.
Minä & kirjasto
Meidän suhteemme on aina ollut sulava.
Tietenkin alussa oli epäröintiä ja kömpelyyttä, jokainen tapaaminen oli pieni seikkailu.
Hyllyjen välistä ystäväni ohjasivat minut useaan otteeseen ”heppakirjojen” ääreen. Se tuntui aluksi oudolta ja kömpelöltä verrattuna tuttuihin lastenkirjoihin joita en löytänyt näistä korkeista hyllyistä jotka langettivat pitkät varjot. Hiljaisuuskin oli kolkko.
Nielin kuitenkin nopeasti pelkoni, uskaltauduin avaamaan yhden pitkäveteisistä tyttökirjoista. Pian kädessä kuitenkin komeili jo Merja Jalon kirja.
Neiti Etsivistä en koskaan pitänyt, kuin olisi yritetty laittaa naista James Bondin osaan, paitsi että sen lisäksi että päähenkilö oli naiivi ja siveä, hän oli myös varmasti tavallisen tylsä.
Muistan erään harmaatukkaisen tytön joka rakasti niitä, voi olla että hän vaikutti kuvaani, en minä halunnut olla harmaa, pieni hiiri vaan rohkea sankaritar!
Muistan, kun kerran kävellessäni hyllyjen lomassa, ristiin rastiin löytääkseni jotain uutta ja hieman erillaista.
En ollut vieläkään oppinut, saati tottunut, hakemaan teoksia. Kuljin umpimähkään ja luin vain kyljissä olevia luokittelu kirjaimia.
Käteeni sattui kirja jonka kyljessä oli kirjaimet HÄR, se oli ensimmäinen kosketukseni tulevaisuuden lempikirjailijani kirjaan. Kun katson kantta siinä on tumma hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan toivottavalta, ruma, märehtivä härkä.
Siellä, salaa hämyisten hyllyjen välissä raotin kuitenkin kirjaa. Vartin kuluttua heräsin jonkun ohikulkija askeleisiin, poskeni olivat punaiset ja siniset silmäni, jos tarkkaan katsoi ehkä vähemmän siniset kuin aikaisemmin.
Kiiruhdin juoksujalkaa pois kirjastosta. Kirja jäi hyllyyn enkä enää löytänyt sitä vaikka yritin.
(Vai yritinkö?)
Tästä alkoi seikkailuni.. romaanien maailmaan.
Ystäväni johdatti minut kirjaston perällä olleeseen fantasia nurkkaukseen, sinne me jäimme pariksi vuodeksi.
Hän luki Harry Potteria ja Don Rosaa, minä paria skifisarjaa. Ostimme makuunista isot, korkeintaan kolmen euron pussit ja söimme niitä salaa kirjaston tädeiltä.
Ystäväni nukahti illasta ja hänen tuuheiden hiustensa lomasta näin lukea aina pari riviä hänenkin kirjaansa.
Minun ja kirjaston tie on ollut risteämätön kuin vanhin ystävyys.
Kun astelin taas pari viikkoa sitten sisään tuttuun rakennukseen. Olin juuri maksanut velkani.
Kirjaston karhut ovat minulle aina olleet kuin kaverin syytöksiä tekemisistäni ja nyt tuntui kuin kaikki syytökset ja vihat olisi pois pyyhitty. Aivan kuin olisin juuri saanut ison ja lämpimän halin tai kiitoksen. Merkki otsassani oli kadonnut.
Se lisäksi että lainani ovat usein 2 viikkoa myöhässä on myös ystäväni onnittelukortti.
Minä olen se, joka on myöhässä. Minä olen se joka pyytää lainaa, pelaa tuurilla.
Enpä ole nauttinut yhteisestä ajasta aikoihin ja antanut huomiota.
Se jos mikä kuuluu ystävyyteen. Olen siis velkaa.
En ole viimeaikoina ollut kovinkaan hyvä ystävä.
Olisiko siis korkea aika hoitaa suhteita kuntoon, niin kuin olen hoitanut välini jo yhden vanhan ystävän kanssa.
Ottaa kirja kauniiseen käteen.
Kun ei olla enää outoja, ei kömpelöitä vaan sulavia.
Ei tarvitse enää hortoilla, tietämättä mitä etsiä.
Aika pysähtyä nauttimaan suhteen antimista ja löytää aina lisää,
uusia makeita juonenkäänteitä.
Mennä rohkeasti sille seuraavalle (aikuisten)hyllylle.
...
Tietenkin alussa oli epäröintiä ja kömpelyyttä, jokainen tapaaminen oli pieni seikkailu.
Hyllyjen välistä ystäväni ohjasivat minut useaan otteeseen ”heppakirjojen” ääreen. Se tuntui aluksi oudolta ja kömpelöltä verrattuna tuttuihin lastenkirjoihin joita en löytänyt näistä korkeista hyllyistä jotka langettivat pitkät varjot. Hiljaisuuskin oli kolkko.
Nielin kuitenkin nopeasti pelkoni, uskaltauduin avaamaan yhden pitkäveteisistä tyttökirjoista. Pian kädessä kuitenkin komeili jo Merja Jalon kirja.
Neiti Etsivistä en koskaan pitänyt, kuin olisi yritetty laittaa naista James Bondin osaan, paitsi että sen lisäksi että päähenkilö oli naiivi ja siveä, hän oli myös varmasti tavallisen tylsä.
Muistan erään harmaatukkaisen tytön joka rakasti niitä, voi olla että hän vaikutti kuvaani, en minä halunnut olla harmaa, pieni hiiri vaan rohkea sankaritar!
Muistan, kun kerran kävellessäni hyllyjen lomassa, ristiin rastiin löytääkseni jotain uutta ja hieman erillaista.
En ollut vieläkään oppinut, saati tottunut, hakemaan teoksia. Kuljin umpimähkään ja luin vain kyljissä olevia luokittelu kirjaimia.
Käteeni sattui kirja jonka kyljessä oli kirjaimet HÄR, se oli ensimmäinen kosketukseni tulevaisuuden lempikirjailijani kirjaan. Kun katson kantta siinä on tumma hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan toivottavalta, ruma, märehtivä härkä.
Siellä, salaa hämyisten hyllyjen välissä raotin kuitenkin kirjaa. Vartin kuluttua heräsin jonkun ohikulkija askeleisiin, poskeni olivat punaiset ja siniset silmäni, jos tarkkaan katsoi ehkä vähemmän siniset kuin aikaisemmin.
Kiiruhdin juoksujalkaa pois kirjastosta. Kirja jäi hyllyyn enkä enää löytänyt sitä vaikka yritin.
(Vai yritinkö?)
Tästä alkoi seikkailuni.. romaanien maailmaan.
Ystäväni johdatti minut kirjaston perällä olleeseen fantasia nurkkaukseen, sinne me jäimme pariksi vuodeksi.
Hän luki Harry Potteria ja Don Rosaa, minä paria skifisarjaa. Ostimme makuunista isot, korkeintaan kolmen euron pussit ja söimme niitä salaa kirjaston tädeiltä.
Ystäväni nukahti illasta ja hänen tuuheiden hiustensa lomasta näin lukea aina pari riviä hänenkin kirjaansa.
Minun ja kirjaston tie on ollut risteämätön kuin vanhin ystävyys.
Kun astelin taas pari viikkoa sitten sisään tuttuun rakennukseen. Olin juuri maksanut velkani.
Kirjaston karhut ovat minulle aina olleet kuin kaverin syytöksiä tekemisistäni ja nyt tuntui kuin kaikki syytökset ja vihat olisi pois pyyhitty. Aivan kuin olisin juuri saanut ison ja lämpimän halin tai kiitoksen. Merkki otsassani oli kadonnut.
Se lisäksi että lainani ovat usein 2 viikkoa myöhässä on myös ystäväni onnittelukortti.
Minä olen se, joka on myöhässä. Minä olen se joka pyytää lainaa, pelaa tuurilla.
Enpä ole nauttinut yhteisestä ajasta aikoihin ja antanut huomiota.
Se jos mikä kuuluu ystävyyteen. Olen siis velkaa.
En ole viimeaikoina ollut kovinkaan hyvä ystävä.
Olisiko siis korkea aika hoitaa suhteita kuntoon, niin kuin olen hoitanut välini jo yhden vanhan ystävän kanssa.
Ottaa kirja kauniiseen käteen.
Kun ei olla enää outoja, ei kömpelöitä vaan sulavia.
Ei tarvitse enää hortoilla, tietämättä mitä etsiä.
Aika pysähtyä nauttimaan suhteen antimista ja löytää aina lisää,
uusia makeita juonenkäänteitä.
Mennä rohkeasti sille seuraavalle (aikuisten)hyllylle.
...
20. helmikuuta 2011
se tulee yhteen ja pilkku kans
Kuten ehkä huomaatte, olen maailman huonoin pilkunviilaaja.
teen jatkuvasti kirjoitus virheitä
en jaksa muokata kuvia koskaan täydellisyyteen asti
kuvat eivät ole omiani
en kirjoita paljoakaan
mutta onhan se inhimillistä, nehän ovat vain sanoja
-
Un1
Isäni lähti eilen Etelä-Amerikkaan, tarkoituksenaan saada koulutusta ulkomailla työskentelemisestä.
Hän on aina rakastanut ulkomailla oloa, se saa hänet tuntemaan kai itsensä rohkeaksi ja eläväksi.
Eilen hän laittoi minulle viestiä välipysäkistään Madridista. Tekstiviesteilimme säästä, kuinka siellä oli sateista +9 astetta ja täällä aurinkoista -17.
Hän kertoi ikävöivänsä kotia jo nyt ja lupasi ottaa kuvia minulle hiekkarannasta. Se herätti minussa paljon tunteita, hellyin ihan.
Yöllä näin unta että hän seisoi oveni takana, kyseli arkipäiväisiä asioita. Änkyttäen, ihmeissäni kysyin mitä hän täällä tekee, minähän lähetin hänelle viestiäkin ja hän kertoi olleensa jo poissa. Tuijotin häntä hölmistyneenä, kun hän totesi ettei ole vielä lähtenytkää.
Kenelle olin laittanut viestiä? Puhelin näytti viestistä numeron, muttei lähettäjää.
Kenen numero tämä on? Olin ollut aivan varma että se oli isäni.
.
.
Hän on aina rakastanut ulkomailla oloa, se saa hänet tuntemaan kai itsensä rohkeaksi ja eläväksi.
Eilen hän laittoi minulle viestiä välipysäkistään Madridista. Tekstiviesteilimme säästä, kuinka siellä oli sateista +9 astetta ja täällä aurinkoista -17.
Hän kertoi ikävöivänsä kotia jo nyt ja lupasi ottaa kuvia minulle hiekkarannasta. Se herätti minussa paljon tunteita, hellyin ihan.
Yöllä näin unta että hän seisoi oveni takana, kyseli arkipäiväisiä asioita. Änkyttäen, ihmeissäni kysyin mitä hän täällä tekee, minähän lähetin hänelle viestiäkin ja hän kertoi olleensa jo poissa. Tuijotin häntä hölmistyneenä, kun hän totesi ettei ole vielä lähtenytkää.
Kenelle olin laittanut viestiä? Puhelin näytti viestistä numeron, muttei lähettäjää.
Kenen numero tämä on? Olin ollut aivan varma että se oli isäni.
.
.
La - su
Tänään olen SMG:n Onnellinen Nainen, kliseistä.
Jotkut asiat tekevät niin paljon onnellisemmaksi kuin sänkykaveri koskaan.
Minulla on päällä miehen paita.
Se kuulostaa paljon paremmalta, kuin se että minulla on päällä veljeni paita. Joka ei ole edes mies.
Jotkut asiat tekevät niin paljon onnellisemmaksi kuin sänkykaveri koskaan.
- Kaakaon jumala Quetzalcoatl
Minulla on päällä miehen paita.
Se kuulostaa paljon paremmalta, kuin se että minulla on päällä veljeni paita. Joka ei ole edes mies.
-
Monkies
Oulu 187, laatikkoviini, naurua, musiikkia kännykän kaijuttimesta, käytetään tori baarin vessaa niin ettei henkilökunta huomaa - esitetään maksavia asiakkaita.
Tuli kaksi saksalaista lisää, melkein kaikki muut tutut puhuvat saksaa paitsi minä huonosti ja kaksi kaupunkilaista ystävääni eivät lainkaan. Me nauretaan ja vitsaillaan(irvaillaan) huonolla englannilla, hikoillaan auringossa ja täristään varjossa.
Muistoja loistavalta kesältä.
.
.
Tuli kaksi saksalaista lisää, melkein kaikki muut tutut puhuvat saksaa paitsi minä huonosti ja kaksi kaupunkilaista ystävääni eivät lainkaan. Me nauretaan ja vitsaillaan(irvaillaan) huonolla englannilla, hikoillaan auringossa ja täristään varjossa.
"see no evil, hear no evil, speak no evil"
.
.
Aamuja
Juon kahvini miten sattuu,
mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Pidän miehistä joilla on järkeä
ja niistä joita katsotaan kadulla
Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla
Mitä tahansa minusta odotat,
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan
Jos olisin tässä pidempään,
saattaisin pitääkin sinusta
tai sitten kyllästyisin
tutkivaan katseeseesi
Jos painaisit selkäni seinää vasten
voisin huokaista
tai kääntää nauraen
kasvosi kauemmaksi
Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan
Sinä puhut paljon
näin varhaiseksi aamuksi
Osaan kuunnella tarkasti
mutta muistini on kelvoton
Saatan soittaa huomenna,
kysyä haluaisitko nähdä
Tahdotko suudella
kaulaani porttikäytävässä
Tai sitten keitän muina naisina
kahvia ja unohdan
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana,
juon sen miten sattuu
Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan
Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla
mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Pidän miehistä joilla on järkeä
ja niistä joita katsotaan kadulla
Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla
Mitä tahansa minusta odotat,
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan
Jos olisin tässä pidempään,
saattaisin pitääkin sinusta
tai sitten kyllästyisin
tutkivaan katseeseesi
Jos painaisit selkäni seinää vasten
voisin huokaista
tai kääntää nauraen
kasvosi kauemmaksi
Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan
Sinä puhut paljon
näin varhaiseksi aamuksi
Osaan kuunnella tarkasti
mutta muistini on kelvoton
Saatan soittaa huomenna,
kysyä haluaisitko nähdä
Tahdotko suudella
kaulaani porttikäytävässä
Tai sitten keitän muina naisina
kahvia ja unohdan
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana,
juon sen miten sattuu
Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan
Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla
On tunnelmallista omistaa lauluja ihmisille, tämän laulun ehkä omistaisin miehelle.
Se olisi ollut sopiva ennen.
-
14. helmikuuta 2011
8. helmikuuta 2011
5. helmikuuta 2011
Ruotsalaista sarjakuvaa
http://piparnakkeli.lammaszine.fi/2010/12/16/martin-kellerman-rocky/
Hulvatonta sarjakuvaa ruotsalaiselta sarjakuvapiirtäjältä Martin Kellermanilta, Rocky!
Helsinkiläisten 'poikamiesten' elämään on helppo samaistua; juomista, naisia, asuntoja ja töitä.
Suosittelen kaikille huumorin omaajille!
Hulvatonta sarjakuvaa ruotsalaiselta sarjakuvapiirtäjältä Martin Kellermanilta, Rocky!
Helsinkiläisten 'poikamiesten' elämään on helppo samaistua; juomista, naisia, asuntoja ja töitä.
Suosittelen kaikille huumorin omaajille!
- satunnainen löytö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















